Tiistaina tuli täyteen 150 vuotta suomalaisen säveltäjän Jean Sibeliuksen syntymästä. Olimme koulun kanssa katsomassa Lappeenrannan kaupungintalolla Sibelius-juhlakonserttia. Konsertti oli todella hyvä ja tykkäsin siitä paljon, sillä konsertissa oli mukana myös näyttelemistä sekä erilaisia tanssiesityksiä. Konsertin yhteydessä oleva näytteleminen kertoi Sibeliuksen elämästä kotonaan vaimonsa ja lapsiensa kanssa. Myös musiikki ja tanssi kertoi tarinaa koko konsertin ajan. En ole montaa kertaa käynyt konserteissa, mutta tämä oli ehdottomasti paras, jota olen käynyt katsomassa.
Hienoa oli myös se, kuinka taitavia soittajia ja tanssijoita myös nuorempi kaarti konsertissa oli.